Mitä ovat hankintadirektiivit?
Hankintadirektiivit ovat EU:n direktiivejä, jotka määrittävät julkisten hankintojen yhteiset säännöt EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa. Keskeisin on julkisia hankintoja koskeva direktiivi 2014/24/EU, ja sen rinnalla ovat erityisalojen direktiivi 2014/25/EU ja käyttöoikeussopimusdirektiivi 2014/23/EU.
Suomessa hankintadirektiivit on pantu täytäntöön hankintalailla (1397/2016) ja erityisalojen hankintalailla (1398/2016). Hankintayksikkö ja tarjoaja noudattavat ensisijaisesti kansallista lakia, mutta lain tulkinnassa ratkaisevat usein direktiivit ja EU-tuomioistuimen ratkaisut. Siksi markkinaoikeuden päätöksissä viitataan usein EU-oikeuteen.
Mitkä ovat keskeiset hankintadirektiivit?
Julkisten hankintojen direktiivi 2014/24/EU, erityisalojen direktiivi 2014/25/EU ja käyttöoikeussopimusdirektiivi 2014/23/EU muodostavat vuoden 2014 hankintadirektiivipaketin. Puolustus- ja turvallisuushankinnoista säädetään direktiivillä 2009/81/EY, joka on Suomessa pantu täytäntöön lailla 1531/2011. Lisäksi oikeussuojadirektiivit säätelevät muutoksenhakua.
Miten hankintadirektiivit vaikuttavat Suomen hankintalakiin?
Direktiivit velvoittavat jäsenvaltioita saattamaan niiden sisällön osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja Suomen hankintalaki perustuu niihin EU-hankintojen osalta. Lisäksi Suomessa on säädetty omia sääntöjä, kuten kansalliset kynnysarvot ja kansallisia hankintoja koskevat menettelysäännöt. Myös hankintalain vuoden 2026 uudistus sisältää kansallisia linjauksia, kuten velvollisuuden jakaa EU-hankinnat pääsääntöisesti osiin.
Koskevatko hankintadirektiivit EU-kynnysarvot alittavia hankintoja?
Eivät suoraan. Kynnysarvot alittaviin hankintoihin sovelletaan hankintalain kansallisia sääntöjä, ja pienhankinnoissa esimerkiksi hallintolakia ja hankintayksikön omia ohjeita. Jos hankinnalla on rajat ylittävää merkitystä, EU:n perussopimusten periaatteita, kuten syrjimättömyyttä ja avoimuutta, on kuitenkin noudatettava.
